Abitytön ajatusten ja leipomusten sisältöä sekalaisessa suhteessa maustettuna hienoisilla epäonnistumisilla :D
tiistai 29. marraskuuta 2011
Plinsessakakku
Viikonloppuna väkersin kummityttöni 3v-synttäreille toivotun "plinsessakakun" ihan perus kakkuaineksista. Kakusta tuli ainakin minun mielestä ihan nätti mutta sisältä hieman kuiva :( Pellinkokoinen kakku valmistui seuraavasti:
1. Vatkaa 4 kananmunaa ja 1,5 dl sokeria
2. Sekoita varovasti joukkoon 1dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja sekä 1tl leivinjauhetta.
3. Paista 6-8min
Kyseinen ohje toistetaan siis kolme kertaa ja syntyneet pohjat pinotaan. (Väliin laitoin itse mustikkarahkaa, omena- ja mansikkahilloa.)
Päälle kakkuun tuli tavallinen kermavaahto, nonparelleja sekä kakkukuva Ullanunelmasta :)
PS: valokuvaa oli vaikea saada, sillä vaikka kakkukuvan mukana tilattu geeli antoi livenä kauniin kiilteen, ei se kuvassa oikein toiminut :(
Tilaustyönä tein viikonlopun aikaan myös kuuden munan täytekakun, jossa on päällä kermavaahto ja kinuski/toffee, jonka tein samalla ohjeella (puolikkaana) kuin toffeepiirakkaan. Välissä kakussa oli hilloa ja kreemi, joka oli minusta aivan ihana uusi tuttavuus! Ohje kreemiin löytyi kinuskikissalta, kiitän.
(MILLOIN minä opin pursottamaan ilman välireikiä..?)
torstai 24. marraskuuta 2011
Voi tätä laiminlyöntien määrää..
Jotenki tuntuu, että en ole viimeaikoina saanut oikein mitään kunnolla tehtyä. No kuitenkin, tässä historiankokeet-on-huomenna-stressin lomassa ajattelin kasailla vähän vanhoja tekeleitä galleriaksi :) Tuli melkein hyvä mieli kun huomasi että joskus olen onnistunutkin!
Omiin päättärijuhliin ysiluokan jälkeen tekemäni valkosuklaa-juustokakku ja ylpeyden aihe: suklaalehdet :)
Perus mokkapalat on oma suosikkini, menee useampi pala aina kerralla...
Kerma-pannacotta karamellivadelma-kastikkeella. Pinta vähän kiukutteli kun irrotin vuo'asta, mutta oli muuten hyvää.
Alunperin shamppanja-juustokakku, jonka improsin gluteenittomaksi ja vaihdoin shamppanjan alkoholittomaan siideriin :D
Veljeni Paulin synttärikakku vuosimallia 2009 kuten kuvasta näkyy.
Äitin synttärikakku vm. 2010 as you can see :)
Multihuipentuma! Minikahvileivokset<3
Paulin synttärikakku vm. 2010. Olisi voinut onnistua paremminkin mutta lapset tykkäsi :)
Ja yksi ylpeydenaiheista: tipukakku pääsiäiselle.
Viimekeväinen äitienpäiväkakku :)
Gluteeniton mutakakku kermavaahdolla! ^^
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Omenapiirakkaa illalla ja pekonipiirakkaa aamulla :)
Elikkä munat ja sokeri vaahdoksi esimerkiksi yleiskoneessa, kuivat aineet sekaisin erillisessä kulhossa. Vuoraa syvä pelti leivinpaperilla.
Kun munasokerivaahto on valmista, lisää jauhoseos, omenamehu ja sulatettu, jäähtynyt rasva
Pekonipiirakka
Tässä aamullinen oma ohjeeni :)
POHJA:
1dl ruisjauhoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
vajaa ½ dl vettä
1. Paista pohjaa n. 10-15 min 225 asteessa
TÄYTE 1:
pekonia
punasipulia
valkosipulia
2. Paista pannulla pekonit kypsäksi ja lisää sipulit
TÄYTE 2:
1 prk maustettua rahkaa (esim. valio yrttirahka)
1 dl maitoa/kermaa
2 kananmunaa
3. Pohjan paistamisen jälkeen lisää täytteet pohjan päälle ja paista n. 20 min tai kunnes pohja on hyytynyt
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
*_*
Nouuu, nyt on kyllä mennyt sata vuotta etten oo muistanu mitään päivitellä tänne :( (Jos kukaan ehti kaivata..) Lähestyvän fysiikankokeen ja nyt käytössä olevan miniläppärin vuoksi postausta on luvassa viikonloppuna. Tiedossa on ainakin pientä kuvagalleriaa vuosien varrelta sekä omenapiirakkaa ;) Kurkistelkaapa silloin!
Tilaa:
Kommentit (Atom)